Työskentely opintojen ohessa

Jos aiot muuttaa toiseen EU-maahan opiskelemaan, sinulla on oltava riittävät tulot, jotta pärjäät opiskelumaassasi ilman toimeentulotukea. Tulosi voivat olla peräisin eri lähteistä, kuten ansiotyöstä, vanhemmiltasi tai puolisoltasi.

EU:n kansalaisena sinulla on samat oikeudet työskennellä opintojen ohessa kuin opiskelumaasi kansalaisilla. Et tarvitse työlupaa, vaikka olisit töissä kokoaikaisesti.

Lisätietoa: Työntekoa EU:n alueella koskevat väliaikaiset rajoitukset

Useissa EU-maissa työskentelyn viikkotuntimäärää ei ole rajoitettu. Toisissa sovelletaan lukukautta tai kalenterivuotta koskevia enimmäismääriä.

Lisätietoa työskentelystä toisessa EU-maassa

Verotus ja sosiaaliturva

Jos oleskelet toisessa EU-maassa yli kuusi kuukautta vuodessa (183 päivää), verotuksellisen asuinpaikkasi katsotaan olevan kyseisessä maassa. Jos työskentelet opintojen ohessa, sinun on maksettava ansiotulostasi veroa ja sosiaaliturvamaksuja opiskelumaassasi.

Opiskelumaasi voi verottaa myös toisessa EU-maassa ansaitsemiasi tuloja, jotka olet saanut esimerkiksi kesätöistä kotimaassasi. Sinun on siis mahdollisesti ilmoitettava tällaiset tulot ja eräissä tapauksissa maksettava niistä veroa opiskelumaassasi.

Kannattaa pitää mielessä, että monet – eivät kuitenkaan kaikki – EU-maat ovat tehneet kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevia sopimuksia. Näissä sopimuksissa voidaan joissakin tapauksissa määrätä, mihin maahan ulkomaisen opiskelijan on maksettava veroa.

Lisätietoa verotuksesta

Esimerkkitapaus

Joost on hollantilainen opiskelija, joka on muuttanut Belgiaan opiskelemaan. Hän on osa-aikatyössä ravintolassa Belgian lainsäädännön mukaisen työsopimuksen perusteella. Joostin työnantaja pidättää kuukausipalkasta ennakonpidätyksen ja sosiaaliturvamaksut ja maksaa nämä edelleen Belgian viranomaisille.

Kesälomalla Joost työskentelee kokoaikaisesti kotikaupungissaan Hollannissa. Hollantilainen työnantaja maksaa ennakonpidätyksen ja työnantajamaksut Hollannin veroviranomaisille. Joost, jonka verotuksellisen asuinpaikan katsotaan olevan Belgiassa, voi pyytää Hollantia palauttamaan perityt verot ja maksut ja maksaa tuloista tämän jälkeen veroa Belgiaan. Toisaalta hän voi myös ilmoittaa Hollannista saadut tulot ja niistä maksetut verot ja maksut Belgian verotuksessa ja saada niiden perusteella veronalennusta.

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Tarkistettu viimeksi: 21/06/2024
Jaa tämä sivu
  翻译: