Maksimilian II (Baijeri)
| Maksimilian II | |
|---|---|
 | |
| Baijerin kuningas | |
| Valtakausi | 20. maaliskuuta 1848 – 10. maaliskuuta 1864 |
| Edeltäjä | Ludvig I |
| Seuraaja | Ludvig II |
| Syntynyt |
28. marraskuuta 1811 München, Baijeri |
| Kuollut |
10. maaliskuuta 1864 (52 vuotta) München, Baijeri |
| Hautapaikka | Theatinerkirche, München |
| Puoliso | Marie Friederike |
| Lapset |
Ludvig Otto |
| Koko nimi | Maksimilian Joosef |
| Suku | Wittelsbach |
| Isä | Ludvig I |
| Äiti | Therese |
| Uskonto | roomalaiskatolisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
Maksimilian II (28. marraskuuta 1811 München – 10. maaliskuuta 1864 München, Baijerin kuningaskunta) oli Baijerin kuningas vuosina 1848–1864.[1][2]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maximilian oli kuningas Ludvig I:n ja kuningatar Theresen, Saksi-Hildburghausenin prinsessan vanhin poika,[1] hänellä oli kahdeksan sisarusta, joista Otto I oli Kreikan kuningas ja Luitpold toimi hänen poikiensa sijaishallitsijana.[2]
Hän sai perusteellisen koulutuksen Göttingenin ja Berliinin yliopistossa politiikassa, valtiotieteessä ja historiassa. Kruununprinssi osoitti myös kiinnostusta kemiaa, tähtitiedettä ja maantiedettä kohtaan. Koulutuksensa täydentämiseksi hän matkusti Italiaan, Englantiin, Unkariin, Espanjaan, Turkkiin ja Pyhään maahan.[2]
Hän oli taipuvainen henkisiin harrastuksiin koko loppuelämänsä ajan, ja hänen tuttavapiiriinsä kuului tutkijoita ja taiteilijoita, joista merkittävin oli historioitsija Leopold von Ranke.[1]
Kruununprinssi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(Zeno_Fotografie).jpg)
Maximilianin monet matkat ja oleskelut ulkomailla toivat hänelle julkista kritiikkiä jo kruununprinssinä. Maximilian oli ollut keisarillisen neuvoston kabinetin jäsen täysi-ikäisyydestään lähtien, kuten oli tavallista Baijerin ruhtinaille. Mutta hän pysyi tarkoituksella poissa säätyjen kokouksista. Siellä hänen olisi pitänyt ottaa kantaa isänsä politiikkaan, jota hän vältti niin kauan kuin mahdollista. Myöhemmin hänen matkansa rasittivat myös perhe-elämää - kuningas oli harvoin poikiensa luona ja menetti vaikutusvaltansa heidän kasvatukseensa.[3]
Monet poissaolot neuvostosta ja perheestä johtuvat hänen jatkuvasta epävakaudestaan. Maximilian kärsi teini-iässä vaikeista migreeneistä ja masennuksesta. Maximilianin elämäkerran kirjoittajat katsovat tämän johtuvan joko pitkittyneestä aivokalvontulehduksesta, lavantaudista tai aivokupan seurauksista. Puhutaan myös epäonnistuneesta selkärankaleikkauksesta. Siksi Maximilian joutui usein hoitoihin esimerkiksi Bad Bockletissa vuonna 1844, Bad Gasteinissa vuonna 1845, Bad Schwertbad im Taunusissa vuonna 1847 tai hän matkusti Sveitsiin, Italiaan tai Kreikkaan useiksi kuukausiksi.[3]
Kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1848 yleiseurooppalainen kapinaliike levisi myös Baijeriin ja heikensi Maksimilianin isän Ludvig I:n jo ennestään vähäistä kansansuosiota. Niinpä Ludvig I joutui maaliskuussa 1848 luopumaan kruunusta, ja Maksimilianista tuli kuningas.[1]
Maksimilianin ulkopolitiikan tavoitteena oli aluksi liittoutuminen muiden saksalaisten pienvaltioiden kanssa, jotta saksalaisten suurvaltojen Preussin ja Itävallan valtapyrkimyksille saataisiin vastapaino. Kun tämä tavoite epäonnistui, päätti hän noudattaa Itävallalle myötämielistä politiikkaa. Sisäpolitiikassa hän teki joitakin myönnytyksiä vapaamielisille voimille sallien muun muassa lehdistönvapauden ja lisäämällä ministerien vastuuta toimistaan.[1][2]
Maksimilian II muistetaan ennen kaikkea merkittävänä tieteiden tukijana. Hän keskusteli mielellään oppineiden kanssa ja kutsui Müncheniin aikansa kuuluisimpia saksalaisia tiedemiehiä. Isänsä tavoin hän oli myös suuri taiteen ystävä.[2]
Kun isänsä luopui kruunusta maaliskuussa 1848, Maksimilian nousi valtaistuimelle vallankumouksellisen kiihkeän aikana koko Saksassa. Hänen ehdotustaan kolmiliitosta, pienempien alueiden sarjasta vastapainona kahdelle suurelle konservatiiviselle Saksan valtiolle, ei vastustettu ainoastaan Itävallassa ja Preussissa, vaan myös Frankfurtin kansalliskokouksessa, jonka ponnistelut kohdistuivat yhtenäiseen, yhdistyneeseen Saksan valtioon. Vaikka Preussi auttoi Baijeria kapinan tukahduttamisessa Pfalzissa vuonna 1849, Maksimilian kieltäytyi liitosta pohjoisen vallan kanssa. Itse asiassa, kun Ludwig von der Pfordten nostettiin pääministerin virkaan vuonna 1849, Baijeri otti Itävalta-mielisen kannan.[1]
Noustuaan valtaistuimelle kuningas vapautti baijerilaisten elämää ottamalla käyttöön lehdistönvapauden ja ministerivastuun, vaikka hän halusikin jättää politiikan ministeriensä käsiin. Hän teki Münchenistä Saksan henkisen ja taiteellisen elämän keskuksen ja kutsui monia merkittäviä tutkijoita Baijerin pääkaupunkiin. Baijerin tiedeakatemiaan perustettiin tieteiden, tekniikan ja historian osastot ja aloitettiin tutkimushankkeita. Kuningas piti tiivistä henkilökohtaista yhteyttä tiedemies tuttuihinsa, joista jälkimmäiset toimivat jopa silloin tällöin neuvonantajina poliittisissa kysymyksissä.[1][2]
Maksimilian tuki tiukasti perintöprinssi Fredrik VIII von Schleswig-Holsteinia pitkässä Schleswigin ja Holsteinin herttuakuntia koskevassa kiistassa, joka puhkesi jälleen 1860-luvun alussa Tanskan ja Preussin välillä. Muut Euroopan suurvallat eivät tukeneet hänen aggressiivista kantaansa. Hän kuoli ennen kuin Saksan valtiot pystyivät ratkaisemaan asian väkisin.[1]
Kuningas kärsi päänsärystä koko elämänsä ajan. Lavantauti vuonna 1835 heikensi häntä pysyvästi. Vuonna 1863 hän matkusti uudelleen Italiaan hakemaan hoitoa, ennen kuin Schleswig-Holsteinin kriisi kutsui hänet takaisin.[3]
.jpg)
Avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maksimilian avioitui 31-vuotiaana 12. lokakuuta 1842 Preussin 17-vuotiaan prinsessa Marie Friederiken (1825–1889) kanssa, joka oli Preussin prinssi Friedrich Wilhelm Karlin (1783–1851) ja prinsessa Maria Anna von Hessen-Homburgin (1785–1846) tytär. Hänen isoisänsä oli Fredrik Wilhelm II ja isoäitinsä kuningatar Friederike Luise. Hänen äidinisänsä oli Hessen-Homburgin maakreivi Friedrich V ja äidinäitinsä prinsessa Karoline von Hessen-Darmstadt.[2]
Heille syntyi kaksi poikaa:[2]
- Ludvig II (25. elokuuta 1845 – 13. kesäkuuta 1886), Baijerin kuningas, kärsi mielenterveyden ongelmista, julistettiin mielenvikaiseksi ja syrjäytettiin hallitsijana, sijaishallitsijana oli hänen setänsä prinssihallitsija Luitpold
- Otto I (27. huhtikuuta 1848 – 11. lokakuuta 1916), Baijerin kuningas nimellisesti, kärsi mielenterveyden ongelmista, julistettiin mielenvikaiseksi ja syrjäytettiin hallitsijana 1913, seuraaja Ludvig III
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maksimilian II kuoli 52-vuotiaana maaliskuussa 1864 Münchenissä[2] vakavaan sairauteen, joka kesti vain kolme päivää. Lääkärit selittivät tämän nopeasti leviäväksi erysipelasiksi rinnassa. Hänet on haudattu Theatinerkirchen sivukappeliin. Hänen sydämensä haudattiin erikseen Gnedenkapelleen (Armon kappeli) Altöttingeniin.
Hänen seuraajansa oli vanhin poika Ludvig II.[2]
|
Edeltäjä: Ludvig I |
Baijerin kuningas 1848–1864 |
Seuraaja: Ludvig II |
| ||||||||||||||||||
- ↑ a b c d e f g h Maximilian II Baijerin kuningas. Encyclopaedia Britannica.
- ↑ a b c d e f g h i j Deutsche Biographie: Maximilian II. - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 1.9.2024. (saksa)
- ↑ a b c Haus der Bayerischen Geschichte - Königreich - Die königliche Familie in der Zeit Maximilians II. hdbg.eu. Viitattu 1.9.2024.