Suhteellisen hardcorea avoimen maailman räiskintää, pelaajan turhautumisesta piittaamatta. FC2 ei ole epäreilu tai yltiöpäisen vaikea, mutta armoton se on ja tunarointi julman auringon alla johtaa pelaajan pika-pikaa viimeiselle tallennuspisteelle. Graafiselta osaltaan aikansa tuote, mutta paskafiltteri lisää tunkkaiseen tunnelmaan kosolti savannin pölyä linssissä. Aseet ovat raudasta taottu ja puulla kalustettu, Kalashnikov rätisee tasaista tahtia (kunnes hiekka koneistossa jumittaa koko paskan) ja Sprinkulla päähän ampuessa kajahtaa jumalten arvoinen paukahdus. Ajaminen on yksinkertaista, mutta ajaa asiansa suhteellisen nappiin pelin kompaktia aluetta kiertäessä. Maailma tuntuu laajalta, kunnes sen läpi koluttuaan huomaa pelaaja olevansa aika suppeassa pikkupläntissä. Räiskiminen itsessään natsaa just sillee nääs kivasti, turhamainen realismilla mässäily ei ole haittaamassa pelikokemusta. Tarina on syvältä, mutta ketä politiikka kiinnostaa, Nubialaisia palkkasotureitahan tänne ollaan tultu teloittamaan kroppakaupalla. Tutkittavaa ja tekemistä on, parhaiten pelistä saa rahansa väärti kun hitaasti vetelee sivuduuneja eikä heti paahda tarinatehtävien läpi. Fortunes Packin myötä uusia leikkikaluja on juuri sopiva määrä ja pelin ns. "diegeettiset" aspektit tuovat immersiota mielettömän paljon. Kartta täytyy erikseen vetää takataskusta, autot korjataan käsin, "you will aim with sights of iron and you'll like it, ♥♥♥♥♥!" ja niin edelleen. Pelaaja ja kaikki se minkä kanssa pelaaja on tekemisissä tuntuu osalta maailmaa ja ainoa todellinen immersion rikkoja on lyhyet lataustauot. Ainoa loppusessaan paha sanottava on military-checkpointtien rasittavan ripeä respausaika, mutta ne voi loppusessaan kokonaan välttää muutenkin.

Hieno peli, eikä tippaakaan nostalgian ruusunpunaista väriä silmässä. Mutta sitä savannin hiekkaa on kyllä perseestä hieroa silmistä pois...