🎉 Tervetuloa mukaan ProMartin MARTINMESSUILLE ja AAMUPALATAPAHTUMIIN! 🎉 Perinteiset MARTINMESSUT järjestetään toukokuussa Pirkkalassa, Turussa ja Vantaalla. Tervetuloa paikan päälle tutustumaan uusiin tuotteisiin, joita tavarantoimittajamme esittelevät sekä tekemään hyviä messuostoja. Ja tarjolla on jo messujemme vakioklassikoksi muodostunut herkullinen ruokatarjoilu! 📅 MARTINMESSUT klo 10–13: 📍 ti 14.5. Pirkkala, Muuraintie 1 📍 ke 15.5. Turku, Orikedonkatu 22 📍 to 16.5. Vantaa, Juurakkotie 3 Kuopiossa ja Kempeleessä järjestämme aamupalatapahtuman, jossa toimittajia on myös paikalla. Tarjolla on pientä aamupalaa ja mahdollisuus tutustua tarjouksiimme ja uutuuksiimme. ☀️ Aamupalatapahtuma klo 8–11: 📍 ke 15.5. Kuopio, Takojantie 17, Toivala 📍 to 16.5. Kempele, Linnunrata 21 Pidä silmällä somekanaviamme, sillä tapahtumien tarjouslehti ilmestyy ennen tapahtumaviikkoa.
About us
Promart Oy on perustettu vuonna 2009 kokeneiden teknisenkaupan ammattilaisten toimesta. Yrityksemme arvot vaikuttavat vahvasti työn tekemiseen Promartissa. Ne ohjaavat koko henkilökunnan toimintaa niin asiakkaiden, toimittajien kuin muidenkin sidosryhmien kanssa. Kasvumme on kestävää ja kannattavaa. Meille on tärkeää asiakkaidemme korkea asiakastyytyväisyys, johon pyrimme hyvän asiakaspalvelun, kattavan tuotevalikoiman ja toimivien palveluratkaisujen kautta.
- Sivusto
-
http://www.promart.fi
External link for Promart Oy
- Toimiala
- Wholesale Building Materials
- Yrityksen koko
- 51–200 työntekijää
- Päätoimipaikka
- Pirkkala, Pirkanmaa
- Tyyppi
- Yksityisomistuksessa
- Perustettu
- 2009
- Erityisosaaminen
Sijainnit
-
Ensisijainen
Muuraintie 1
Pirkkala, Pirkanmaa 33920, FI
Työntekijät Promart Oy
Päivitykset
-
A.Palojoki ja ProMart Oy ovat sopineet 10.11.2023 päivätyllä osakekaupalla yrityksen siirtymisen kokonaan ProMartin omistukseen. A.Palojoki on tunnettu, vuonna 1970 perustettu, pintakäsittelyyn erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike. Yritys tarjoaa laajan ja laadukkaan valikoiman erilaisia pintakäsittelytarvikkeita monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Yhtiö tulee jatkamaan toimintaansa omana yhtiönä osana ProMart konsernia, ja kaupalla ei ole vaikutuksia yrityksen työ- tai asiakassuhteisiin.
-
🏠 ALUKAIDE-järjestelmä, ProMart tarjoaa markkinoiden keveimmät turvakaiteet katolla työskentelyyn. 🛠️ ✅ Helppo asennus useimpiin kattokohteisiin ✅ Säädettävät kaidetolpat ✅ Nopea ja turvallinen ratkaisu ALUKAIDE-järjestelmä koostuu säädettävästä kaidetolpasta, helposti asennettavista runko- ja seinäkiinnikkeistä sekä kevyistä vaakajohteista. Voit säätää kaidetolpan helposti eri kattokulmille ja kattotyypeille. Pidä huoli turvallisuudestasi katolla – hanki ALUKAIDE-järjestelmä ja tee työskentelystäsi vaivatonta! 💪 https://promart.fi/ #TurvallisuusEnsin #Kattotyöt #ProMart #ALUKAIDE
-
Vietämme Martin viikkoa 9.-15.10.2023! Tervetuloa ti 10.10. ja to 12.10. aamutapahtumaan! ✅ Tarjoustuotteita, tarjoukset voimassa viikon 41 ✅ Tuote-esittelyjä ✅ Toimittajia paikan päällä ✅ Tarjolla aamupalaa klo 10 asti
Tervetuloa viettämään MARTIN viikkoa 9.-15.10.2023! - Promart
https://promart.fi