Stendhalin syndrooma
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Stendhalin syndrooma eli Firenzen syndrooma on epävirallinen diagnoosi, jolla tarkoitetaan voimakkaasta tai liiallisesta taide-elämyksestä aiheutuvaa, nykyään hyvin harvinaista oireyhtymää. Kokija hurmioituu erityisen pakahduttavasta taide-elämyksestä tai taide-elämyksistä (eritoten niitä paljon sisältävässä kohteessa, kuten Firenzessä) niin voimakkaasti että kokee mm. heikotusta, pahoinvointia, paniikkia, sekavuutta ja sydämentykytystä. Italialainen psykiatri Graziella Magherini nimesi oireyhtymän vuonna 1989 ranskalaisen kirjailijan Stendhalin mukaan[1], joka kuvasi Firenzen-kokemustaan teoksessaan Rome, Naples et Florence. Magherini tapasi useita oireyhtymästä kärsiviä potilaita, erityisesti ulkomaisia matkailijoita.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tieteen kuvalehti Historia, 12/2013, s.23
- ↑ Arno Forsius: Stendhalin syndrooma eli taiteesta hurmioituminen (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kortelainen, Anna: Stendhalin syndrooman arvoitus. Puhdasta onnea, kauneutta ja sattumaa. Duodecim 124 (2008): 23: 2714–2719
- Kortelainen, Anna: Hurmio: Oireet, hoito, ennaltaehkäisy. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4867-6
- Yle Oppiminen: Stendhalin syndrooma
- Mikkonen, Kai: Totuus Stendhalin oireista. Parnasso 4/2018:46–51.